Jaa tästä hyvät jutut kavereillekin!
      

Onko sinulla pää täynnä ideoita, mutta et tiedä, miten ne saisi sieltä pihalle?

Tällä kurssilla autan sinua viemään päässä pyörivät puutarhaideasi toimiviksi suunnitelmiksi ja käytäntöön sinne pihalle!

Kaisa, Markus ja heidän kaksi pientä lastaan olivat  juuri muuttaneet uuteen kotiin. Talo oli heille ihan täydellinen, mutta piha kaipasi kipeästi muutosta.

Kaisa ja Markus rakastavat viettää aikaa pihalla ja he tykkäävät tehdä itse puutarhahommia. Ideoitakin pihan muutokseen on paljon, mutta niiden vieminen käytäntöön tuntuu vaikealta. Ideat ovat hajanaisia juttuja, jotain kohtia pihassa, kasveja tai alueita. Heistä tuntui, että suunnitelmista puuttuu se “punainen lanka”, joka sitoisi ne yhteen ja muodostaisi pihasta kauniin kokonaisuuden.

Kaisa ja Markus kaipasivat myös jonkinlaista suunnitelmaa, jota olisi helppo seurata. Pihasuunnittelijan palkkaaminen ei kuitenkaan heitä innostanut yhtään. Se tuntui turhalta rahan tuhlaukselta, kun omiakin ideoita oli kyllä yllin kyllin. Kun vain saisi ne jotenkin paperille…

Kuulostaako tutulta?

Tykkäätkö sinäkin tehdä pihahommat ihan alusta loppuun asti itse? Pihasuunnittelijan kalliit palkkiot tai pihakäynnit ei innosta, varsinkaan kun niitä ideoita on omakin pää pullollaan!

Kaipaisit vain jotain apua ideoiden jäsentämiseen ja viemiseen toimivaksi ja toteutuskelpoiseksi suunnitelmaksi.

 

Ideoista Suunnitelmiksi -verkkokurssi on tehty juuri sinulle!

Kurssilta saat selkeät käytännönläheiset ohjeet, miten jäsennät ideasi kokonaisuudeksi, teet niistä toimivan suunnitelman ja toteutat sen pihallasi.

Kurssin hinta 69 €

HUOM! Kurssille ilmoittautuminen sulkeutuu 30.4.2024!

Päivitämme kaikki materiaalit ja siirrämme kurssin luonnonystava.fi sivustolle vuoden 2024 loppuun mennessä.

Kun ilmoittaudut kurssille ennen huhtikuun loppua, siirrämme sinut  uudistetulle kurssille ja saat osallistumisoikeuden vuoden 2025 loppuun asti! 

Nyt kannattaa tulla mukaan, kurssien hinnat nousevat siirron jälkeen ja osallistumisoikeus rajoitetaan 1 vuoteen ilmoittautumisesta.

 

Ideoista Suunnitelmiksi - Pihan suunnittelu ja rakentaminen

Miksi puutarhaa pitäisi suunnitella? Eikö sitä voi vaan ostaa puutarhamyymälästä taimet ja istuttaa ne haluamaansa paikkaan?

Omasta mielestäni yksi puutarhanhoidon ihanuuksia on yllätyksellisyys ja kasvu!

Taimiston alelaarista heräteostona hankittu kukka osoittautuukin aivan mahtavan upeaksi, koko pihan kuningattareksi! Pikkuinen, ruipelo puun taimi onkin muutaman vuoden päästä salskea, valkoisenaan kukkiva nuorukainen. Ja ennenkuin huomaatkaan, koko pihan valtias.

Yllätykset ovat useimmiten kivoja, mutta liika on liikaa niissäkin. Kyllähän se harmittaa vietävästi, kun se pieni suloinen puuntaimi tuleekin vahingossa istutettua ihan liian lähelle rakennusta. Ja sitten se joudutaan kaatamaan juuri, kun se olisi kauneimmillaan 😢.

On myös lähes itkun paikka, kun se lempikasvi, joka lopulta taimistosta löytyi, ei sitten millään tunnu viihtyvän siellä, minne sen haluaisi kasvavan.

Sattuman varaisesti syntynyt puutarha voi myös olla todella haastava hoitaa, eikä se täytä niitä odotuksia, joita sille pihalla asukkailla oli.

Ei, pihaa ei ole pakko suunnitella.

Voit hyvin ostella ja istutella kasveja sattuman varaisesti ja edetä pihan rakennuksessa kantapään kautta kokeillen. Tai voit antaa sen rehottaa täysin luonnontilaisena, jos sellainen sinua miellyttää.

Useimmilla meistä on kuitenkin pihan suhteen toiveita ja tarpeita, joita toivomme sen pihan täyttävän. Ne saattavat liittyä kasveihin, pihan tyyliin tai ulkonäköön, pihan käyttöön tai vaikkapa helppoon hoitoon. Täysin sattuman varaisesti syntynyt puutarha harvoin täyttää näitä tarpeita ja toiveita. 

Oikea kasvi oikealla paikalla on kestävä, helppohoitoinen ja voi hyvin. Se kasvaa lajilleen tyypilliseen tapaan, kestää poikkeusoloja niin kesällä kuin talvellakin ja sillä on vastustuskykyä tauteja ja tuholaisia vastaan. Se tulee myös toimeen toisten kasvien kanssa, eikä kilpaile niiden kanssa liian ylivoimaisesti.

Jos sinulla on yhtään mitään toiveita pihan suhteen, suunnittelun avulla nämä toiveet toteutuvat varmemmin.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Kun muutat ne päässä pyörivät ideasi toteutuskelpoisiksi suunnitelmiksi, pääset tavoitteisiisi varmemmin ja nopeammin.

Et tuhlaa rahaa vääriin taimihankintoihin tai huomaa viiden vuoden päästä, että se taimiston alelaarista ostettu puu tuli sittenkin istutettua liian lähelle taloa.

Pääset nopeammin perheesi kanssa nauttimaan siitä pihasta, kun hommat sujuu suunnitelmien avulla sutjakasti.

"Olen aina rakastanut puutarhanhoitoa, mutta en tiennyt, mistä aloittaa ison piha-alueen kanssa.
auringontähden pihan suunnittelukurssi oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Se auttoi minua järjestämään ajatukseni ja sain sen avulla tehtyä toimivan suunnitelman.
nyt minulla on työkartta, jota noudattamalla piha rakentuu helposti pala palalta."
Eeva 50v.

Hinta 69€ (sis. alv 24%)

Ideoista Suunnitelmiksi - Pihan suunnittelu ja rakentaminen

Suunnittelu on ihanaa, mutta älä unohda tavoitetta!

Olen ollut puutarha-alan ammattilainen jo vuodesta 2005, mutta muistan vieläkin hyvin ensimmäisen oman pihan tuomat tunteet. Sain tuparilahjaksi hienon puutarhakirjan, mutta kun en edes tiennyt, mikä on perenna, sen ohjeet olivat aika haastavia ymmärtää. Saati viedä käytäntöön.

Puutarhan hoito tuntui minusta myös tosi raskaalta hommalta. Tuntui, että olen ihan liian mukavuudenhaluinen. Nautin kyllä puutarhassa oleilusta ja sen elämän tarkkailusta. Mutta hiki päässä maan kääntäminen tai raivopäinen rikkaruohojen nyppiminen ei ollut ollenkaan minun juttuni.

Mutta niin innoissani olin kaikesta huolimatta oppimaan lisää, että kouluttauduin puutarhuriksi. Puutarhuriopinnoissa pääsin ensimmäistä kertaa tekemään pihasuunnitelmaa. Kohteena opinnäytetyössä oli meidän oma ranta-alue, joka oli vastikään ruopattu ja kaipasi kokonaissuunnitelmaa.

Meillä oli miehen kanssa monia ideoita rannan suhteen, mutta ne olivat kovin irrallisia toisistaan.

“Tuohon voisi istuttaa jonkun näyttävän ison puun, joka toimisi maamerkkinä järveltä tullessa.”

“Tuohon voisi istuttaa jotain pensaita näkösuojaksi naapuriin.”

“Tuossa voisi olla kukkien ympäröimä oleskelupaikka.”

Kun opettajamme johdolla lähdin sitten tekemään suunnitelmaa rantaan, homma vei vallan mennessään! Palaset alkoivat kuin itsestään loksahdella paikoilleen ja kokonaiskuva alkoi hahmottua. Oli aivan mahtava fiilis nähdä, miten päässä pyörineet ideat alkoivat muuttua toimivaksi kokonaisuudeksi.

Myöhemmin olen kyllä huomannut, että pihasuunnittelu voi myös lähteä käsistä. Sitä voi viilata ja säätää vaikka loputtomiin ja tehdä miljoona erilaista kuvaa ja kasvilistaa. Tavoite jopa voi hämärtyä kokonaan ja itse suunnitelmasta tuleekin se päätarkoitus ja se oikea puutarha unohtuu.

Rakastan asioiden tehostamista ja tiivistämistä! Yritän aina etsiä kaikesta mitä teen – niin kodin siivouksessa kuin puutarhan hoidossakin – ne kaikista oleellisimmat jutut. Mottoni on, jos et tiedä miksi tehdä, jätä tekemättä. Haluan luoda tekemisiin säännönmukaisia askelmerkkejä, joita seuraamalla homma sujuu nopeasti, helposti ja luotettavasti. Tämä antaa mielestäni hurjasti vapautta ja aikaa luovuudelle.

Vuosien varrella olen etsinyt toimivat työkalut ja rakentanut helpot askelmerkit myös puutarhan suunnitteluun. Niiden avulla päässä pyörivät ideat on helppo siirtää toimivaksi suunnitelmaksi.  Käytän näitä työkaluja ja askelmerkkejä aina, kun suunnittelen jotain itselleni tai asiakkaille. Ne ovat ahkerassa käytössä myös OmaKassu kasvisuunnitelma palvelussamme.

Tällä kurssilla annan sinulle nämä lähes 30 vuoden aikana kertyneet kokemukseni, tietoni ja taitoni käyttöösi. Haluan, että sinäkin voit muuttaa päässäsi pyörivät ideat toimiviksi ja toteuttamiskelpoisiksi suunnitelmiksi, helposti.

# Oma puutarha vuodesta 1996

# Merkonomi 1992, Puutarhurin perustutkinto 2005, Yrittäjän Ammattitutkinto 2017, Kasvinterveysvastaavan koulutus 2021, ja lisäksi lyhyempiä opintoja mm. bloggaamisesta, verkkokurssien rakentamisesta sekä luonnonmukaisesta viljelystä ja kasvien lisäämisestä

# Puutarha Auringontähden yrittäjä vuodesta 2005

# Pihalla Auringon Tahtiin -blogi vuonna 2017 (lukijoita reilut 10 000 kuukaudessa)

# Verkkokursseja vuodesta 2017 (opiskelijoina ollut reilut 560 henkeä)

# Sydäntä lähellä on erityisesti luonto ja sen monimuotoisuus ja tämän lisääminen sekä luonnon resurssien hyödyntäminen kotipuutarhassa

# Motto: Jos et tiedä miksi teet, jätä tekemättä.

Tätä tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä!

Parin kesäkukka-amppelin hinnalla saat nyt käyttöösi työkalut, jotka auttavat sinua askel askeleelta muuttamaan loistavat ideasi toimivaksi suunnitelmaksi. 

Kun nyt aloitat, sinulla on toimiva suunnitelma käytössäsi jo heti keväällä puutarhakauden taas alkaessa.

Näin ilmoittaudut…

Ilmoittautumismaksun suoritat helposti verkkokaupassamme. 

Käytettävissäsi on Klarnan  turvalliset maksutavat verkkopankkimaksuista aina osamaksuihin asti. 

Voit jo tilatessasi valita, haluatko rekisteröityä kurssisivustolle itse, vai teemmekö me sen sinulle valmiiksi.

Jos rekisteröidyt itse

  • saat rekisteröitymisohjeet ja koodin kurssille kirjautumiseen Infokortista, johon saat linkin tilausvahvistuksessa. Tiedot tulevat myös suoraan sähköpostiisi ilmoittautumsen jälkeen.
  • pääset opiskelemaan heti tilauksen jälkeen

Jos haluat että me teemme rekisteröinnin

  • saat sähköpostiisi kutsun kurssille 1-3 päivän sisällä tilauksestasi
  • luomme sinulle tarvittaessa uuden tilin Iloinen Puutarha sivustolle ja lisäämme kurssin tilillesi, sinun ei tarvitse muuta kuin kirjautua annetuilla tunnuksilla kurssisivustolle ja voit aloittaa opiskelut!

Kurssi on nyt todella helppo ostaa myös lahjaksi.

Valitse valikosta Tilaan kurssin “lahjaksi” vaihtoehto. Halutessasi voimme lähettää lahjan saajalle kutsun kurssille sähköpostitse toivomanasi ajankohtana. Voit myös kertoa toiveesi mahdollisesta viestistä, jonka haluat lahjan saajalle välitettävän kutsun mukana. 

Voit toki myös tilata kurssin itsellesi ja antaa sen tiedot lahjan saajalle. Muistathan kuitenkin, että 1 osto = 1 kurssilainen, etkä jaa ilmoittautumistietojasi muille…

Tämä kurssi on muuten aivan mainio tuparilahja uuteen kotiin muuttaneille ♥!

Jos haluat apua rekisteröintiin tai tilata kurssin lahjaksi, täytä alla olevat kysymykset ja lisää kurssi ostoskoriin tästä:

 €

HUOM! Kurssille ilmoittautuminen sulkeutuu 30.4.2024!

Päivitämme kaikki materiaalit ja siirrämme kurssin luonnonystava.fi sivustolle vuoden 2024 loppuun mennessä.

Kun ilmoittaudut kurssille ennen huhtikuun loppua, siirrämme sinut  uudistetulle kurssille ja saat osallistumisoikeuden vuoden 2025 loppuun asti! 

Nyt kannattaa tulla mukaan, kurssien hinnat nousevat siirron jälkeen ja osallistumisoikeus rajoitetaan 1 vuoteen ilmoittautumisesta.

 

Ideoista Suunnitelmiksi - Pihan suunnittelu ja rakentaminen

Miksi sinun kannattaa viedä ideasi toimivaksi suunnitelmaksi?

  • Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -sääntö pätee erityisesti puutarhassa!
  • Suunnitelma auttaa sinua optimoimaan piha-alueen toiminnallisuuden ja käytettävyyden. 
  • Suunnitelma auttaa sinua valitsemaan sopivat kasvit ja määrittelemään niiden sijainnin. Suunnittelua tehdessäsi pystyt ottamaan huomioon ilmasto-olosuhteet, kasvien koon, hoidon tarpeet yms. seikat.
  • Hyvin suunniteltu piha voi jopa lisätä kiinteistön arvoa. 

Pihasuunnitelma on tärkeä, koska se auttaa luomaan toimivan, kauniin ja kestävän pihan, joka vastaa sinun ja perheesi tarpeita ja toiveita. Se auttaa sinua myös hallitsemaan pihan rakentamisen ja hoidon kustannuksia ja tekemään ympäristöystävällisiä valintoja.

Miten pihanhoitosi muuttuu, kun sinulla on selkeä suunnitelma käytössäsi?

  • Pihanhoidon ylläpitotyöt vähenevät, kun pihallasi on oikea kasvi oikeassa paikassa
  • Pääset toteuttamaan ne loistavat ideasi oikeasti sinne pihalle sujuvasti ja nopeasti
  • Säästät rahaa, kun taimiostokset onnistuvat kerralla ja voit suunnitelman avulla hyödyntää myös taimimyymälöiden alennusmyyntejä turvallisesti
  • Teet vähemmän turhaa työtä ja saavutat paremmin tavoitteesi ja toiveesi pihan suhteen, olivat ne sitten rönsyilevä viidakko tai satoa tuottava kasvimaa.

Sopiiko tämä kurssi sinulle?

Tämä kurssi sopii sinulle, jos

  • sinulla on tarve uudistaa/muokata pihaasi, uutta tai vanhaa
  • sinulla on ideoita pihasi suhteen, mutta
  • kaipaat “työkarttaa” näiden ideoiden toteuttamiseen
  • haluat löytää pihaan sen “punaisen langan”, yhtenäisyyden irrallisiin osiin
  • haluat siirtää päässäsi olevan suunnitelman paperille muillekin ymmärrettävään muotoon
  • tykkäät tehdä itse ja sinusta löytyy rippunen luovuuttakin (et kuitenkaan tarvitse mitään piirtämistaitoja tms.)

Jos sinulla ei ole

  • mitään ideoita,
  • aikaa ja intoa tehdä itse,
  • aikaa ja intoa etsiä tietoa kasveista
  • aikaa tai intoa tutustua pihaasi kasvupaikkana

tämä kurssi ei ole sinua varten. Suosittelen silloin etsimään kokonaisvaltaista palvelua esim. jostain viherrakennusyrityksestä.

Mitä kurssilla tapahtuu? Viekö se paljon aikaa?

Kun ilmoittaudut mukaan, saat kaiken materiaalin heti käyttöösi.

Voit edetä kurssilla täysin oman aikataulusi mukaan, mitään kiirettä ei ole.

Päivitämme kaikki kurssimateriaalit vuoden 2024 aikana ja uudistetut kurssit avataan luonnonystava.fi -sivustolla. Kun ilmoittaudut huhtikuun loppuun mennessä tälle kurssille, saat sekä nykyiset että uudistetut materiaalit käyttöösi.

Opiskeluoikeutesi jatkuu vuoden 2025 loppuun asti.

Oppituntien ydin on luentovideo, jossa käyn seikkaperäisesti läpi aihetta ja annan sinulle käytännön vinkkejä. 

Mukana on myös Linkkivinkit, joista löydät lisätietoa, muiden aiheesta tekemiä videoita tai muuta materiaalia, jonka olen tarkistanut luotettavaksi ja toimivaksi.

Autan sinua etenemään suunnittelussa askel askeleelta, pienissä paloissa.

Et ole ongelmiesi kanssa yksin, vaan voit aina kysyä minulta lisäohjeita sähköpostitse.

Haluan todella auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi!

Kurssin tarkempi sisältö:

  • Pitääkö pihalla olla joku tyyli?
  • Millainen kasvupaikka pihasi on? Opit analysoimaan pihasi kasvuoloja ja huomioimaan ne kasvivalinnoissa.
  • Suunnittelun erityishaasteet, kuten metsätontti, vanha puutarha jne.

Videoiden kesto n. 60 minuuttia

  • Valmistautuminen, mitä työvälineitä tarvitset, mitä pihalla on syytä mittailla jne.
  • Helppohoitoinen ja kestävä luonnon mallin mukainen eli dynaaminen istutus, miten se suunnitellaan
  • Suunnitelman piirtäminen ja Garden Planner ohjelman esittely

Videoiden kesto n. 70 minuuttia.

  • Kasvien hankinta, mitä pitää huomioida taimikaupassa 
  • Istutusalueen valmistelu ja taimien istutus
  • Helppohoitoisen ja kestävän istutuksen rakentaminen (ns. dynaaminen istutus)

Videoiden kesto n. 55 minuuttia.

Viedään yhdessä sinunkin upeat ideasi toimiviksi suunnitelmiksi !

Yli 3 tuntia videomateriaaleja, NYT VAIN 69 €

Kurssilla on 100% tyytyväisyystakuu!

Jos nyt käy niin ikävästi, että kurssille tulo kaduttaa ja haluat perua tilauksesi, ei hätää. Sinulla on kaksi viikkoa (14 päivää) aikaa tutustua kurssiin ja jos et pidä siitä, saat rahasi takaisin. 

Voit siis kokeilla ihan täysin riskittä!

Jäikö vielä joku juttu mietityttämään?

Tarkista, onko löytyykö kysymykseesi vastausta alta. Jos ei, pistä kysymyksesi minulle suoraan tästä, niin pohditaan yhdessä!

UKK

Kurssin pääset aloittamaan heti ilmoittautumisen jälkeen. Materiaalit ovat käytettävissäsi ilmoittautumisesta vuoden 2025 loppun asti ja voit opiskella ihan omaan tahtiisi.

Kurssilla on yli  3 tunnin edestä videomateriaalia ja runsaasti luettavaa lisäksi. Ne voi käydä läpi omassa tahdissaan ja palata välillä takaisinkin, jos tarvitsee. 

Kurssia kannattaa käydä läpi sellaisella tahdilla, että jotain jää päähänkin :)!

Kyllä ehdottomasti! Tällä kurssilla opit huomioimaan sekä kasvupaikan ominaisuudet että myös muut vaatimukset suunnitelmissasi.

Materiaalit ovat käytettävissäsi vuoden 2025 loppuun asti.

Tottakai!

Lahjaksi ostaminen on tehty todella helpoksi, ruksaat vain tilatessa kohdan “Ostan kurssin lahjaksi” ja annat lahjan saajan tiedot. Me toimitamme hänelle kutsun kurssille toivomanasi ajankohtana.

Valitse tilatessa kohta “Haluan kutsun kurssille”, niin me hoidamme koko rekisteröinnin puolestasi. Saat kutsun valmiiseen kurssipöytään!

Kurssi toimii Auringontähden omalla kurssisivustolla Iloinen Puutarha, jossa ei ole mainoksia tai muuta mieltä sotkevaa. Tekniikka on yksinkertaista ja saat aina meiltä apua tarvitessasi.

Kurssilla on 14 vuorokauden tyytyväisyystakuu, joka lasketaan tilauspäivästä.

Jos kurssi ei täytä odotuksiasi, ilmoita siitä sähköpostitse tuon 14 vuorokauden kuluessa, niin palautamme maksamasi hinnan kokonaisuudessaan takaisin.

Se on sitten päätöksenteon aika… eikös lähdetä viemään niitä sinunkin loistavia ideoitasi toimivaksi ja toteuttamiskelpoiseksi suunnitelmaksi?

Hinta 69,00 €  (sis alv 24%)